|
Pyhän Olavin konventin sinetti
Pyhän Olavin konventin sinetissä on kuvattuna enkeleiden saattelema pyhä Dominicus matkalla taivaaseen. Sinetin kehälle kirjoitettu teksti S' Fratrum Praedicatorum Fillandie on suomeksi yksinkertaisesti Suomen saarnaajaveljet.
Sinettilakkaan ikuistuneita sinetin kuvia on säilössä ainakin Tukholman valtionarkistossa ja nyttemmin kuulemani perusteella myös Kansallisarkistossa Helsingissä. Myös Turun maakuntamuseolla on ainakin kopio hallussaan ja museossa esillä.
Viivapiirroksen laatiminen sinetistä kuulosta helpolta, mutta se osoittautui vaikeaksi varsinkin kun kaksi käytössäni olevaa lähdettä poikkesivat toisiistaa. Niiden lähteiden pohjalta, jotka minulla olivat käytössäni on vaikea ymmärtää mistä kuvassa on kysymys. Halusin, että kivilaatalle kaiverrus tulee mahdollisimman yksinkeraisessa graafisessa asussa. Käytin hyvin paljon aika kuvan tulkintaan ja viivan paikan valintaan.
 Arkeologin tekemä piirros sinetistä
|
 Viime vuosisadan alkupuolella julkaistussa kirjassa julkaistu valokuva sinetistä. Sinettiä säilytetään Tukholmassa.
|
 Ensimmäinen sinetistä tekemäni viivapiirros. Tämä piirros on myös Cardbergin Veritas - Totuus -kirjan kansikuvassa.
|
 Tämä viimeisin versio kaiverrettiin jalustakiveen.
|
|
|

|
TAIKO taidekauppa verkossa myy Kimmo Ojaniemen taidetta
• • •
Kimmo Ojaniemi's art is for sale in Online Art Shop TAIKO
|
|
Latest update:Sunday, 09-Jul-2023 19:04:58 BST
|